Yrityksille

Yrityksille

 

Sovellus


 

Suklaatila on Ylöjärven maaseudulla, vanhalla perhetilalla toimiva käsityöläisyritys. Yli kymmenen vuoden ajan suklaiset herkut ovat syntyneet käsissämme pienissä erissä ja aina tuoreina. Herkkukeidas peltojen äärellä on meidän tarinamme.

 

Valmistamme tuotteemme räätälöidysti esimerkiksi personoidulla pakkauksella ja omalla makuvalinnallasi. Käsityöläispajana emme kaihda pieniäkään sarjoja, ja tietyt tuotteet voidaan personoida jopa yksittäiskappaleena ilman minimitilauseriä. Omien herkkujemme rinnalla liikelahjatarjontaamme täydentävät muiden kotimaisten pienvalmistajien maistuvaiset ja silmänilot. Meiltä saat lahjat kauniisti paketoituina ja halutessanne perille toimitettuina.

 

Mikäli valmisvaihtoehdoistamme ei löydy sopivaa, täytä Lahjakartoitus tällä sivulla. Etsimme omasta ja kumppaneidemme tarjonnasta toiveidesi mukaisen kokonaisuuden. Saat meiltä liikelahjoihisi myös paketointi- ja postituspalvelut sekä kortit omalla painatuksella.

 

Apunasi toimivat myös chat-asiakaspalvelijamme, jonka tavoitat sivun alareunasta (jätä viesti, ellei asiakaspalvelija ole paikalla), sekä Suklaatilan isäntä Tomi Järvenpää, p. 050 345 0360.


 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Suklaasukka (suklaa)

3,70
1 kg = 46,25 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Hanget valkeat

32,30
1 kg = 95,00 €
Toimituksen paino: 0,34 kg

Kuppi kuumaa ja konvehti

34,00
1 kg = 59,65 €
Toimituksen paino: 0,57 kg

Joulukahvi ja Talvihetken konvehteja

21,00
1 kg = 55,26 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,38 kg

Joulusuklaa ja -kahvi

12,20
1 kg = 43,57 €
Toimituksen paino: 0,28 kg

Talvihetken lahja

18,80
1 kg = 23,80 €
Toimituksen paino: 0,79 kg

Suklaakonvehteja 270g Talvi

19,90
1 kg = 73,70 €
Toimituksen paino: 0,27 kg

Suklaakonvehteja 270g

19,90
1 kg = 73,70 €
Toimituksen paino: 0,27 kg

Joulusuklaa 80g

3,95
1 kg = 49,38 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Tampere-herkut

17,60
1 kg = 48,89 €
Toimituksen paino: 0,36 kg

Joulusuklaa Tampere Tuomiokirkko 80g

5,00
1 kg = 62,50 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Uusi Kiitossuklaa tervehdyksin

3,50
1 kg = 43,75 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Logotarra 50mm

0,50
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.

Suklaa 3x80g

10,00
TARJOUS 11,85 €
Säästät 16 %
1 kg = 41,67 €
Toimituksen paino: 0,24 kg

Mustan everstin glögirasia

Varastossa alkaen 1.11.2018

11,80
100 ml = 1,69 €

Uusi Viljo Vinhajalan Joulusuklaa 80g

3,95
1 kg = 49,38 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Sikke Simasuun suklaakonvehteja

19,90
1 kg = 73,70 €
Toimituksen paino: 0,27 kg

Lahjakortti

0,00

Ylöjärven joulukonvehteja 270g

19,90
1 kg = 73,70 €
Toimituksen paino: 0,27 kg

Suklaatilan lahjakassi

0,80
TARJOUS 1,00 €
Säästät 20 %

Oma korttipainatus

2,90
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.

Joulukaffee 200g

7,95
1 kg = 39,75 €
Toimituksen paino: 0,2 kg

Sydämellisesti Sinulle

6,90
1 kg = 86,25 €
Toimituksen paino: 0,08 kg

Suklaalevy omalla pakkauksella

4,80
1 kg = 60,00 €
Tuotteen tietoarkki
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,08 kg

Konvehtirasia painatuksella

1,48
1 kg = 98,67 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,015 kg

Konvehtirasia logopainatuksella 45g

4,50
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,045 kg

Uusi Tekstisuklaa

1,20
1 kg = 80,00 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,015 kg

Kuva- / logokonvehti

1,20
1 kg = 80,00 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,015 kg

Logosuklaanappi

0,70
1 kg = 100,00 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,007 kg

Konvehtirasia logosuklailla

16,20
1 kg = 90,00 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,18 kg

Uusi Tuohisuklaa 80g

6,90
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,08 kg

Joulusuklaa omalla tervehdyksellä

4,50
1 kg = 56,25 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.

Joulusuklaa omalla tervehdyksellä

4,50
1 kg = 56,25 €
Tilaustyötuotteen toimitusaika on noin 10 työpäivää.
Toimituksen paino: 0,08 kg